Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Metsämarssi

Kuva
Lauantaina 24.9.2022 osallistuimme kansalliselle vanhojen valtionmetsien puolesta järjestetylle metsämarssille Joensuussa. Marssijoita oli mukavasti pitkä letka, mutta yleisöä kovasti vähän. Ja nekin vähäiset olivat sitä ilkeästi huutelevaa sorttia... 

Ja uusi blogipohja...

Kuva
 ...oli perustettava, kun Päiviltä katosivat unholaan vanhat gmail-tunnukset. Uusien opettelu ikäisellä iällä on sitä sun tätä, katsotaan oppiiko enää omaksumaan. Asiaa kuitenkin olisi: Eilen (10.9.) seura oli mukana toteuttamassa hyvin kiinnostavaa retkeä enolaisten kirkkojen historiaan ja paikkoihin, joissa ne ovat sijainneet. Kylläpä oppi paljon muustakin kuin kirkoista. Kotiseutu tuli taas tutuksi erilaisista nurkista käsin. Kirkkojen merkitys yhteisöllisinä tiloina on ollut hyvin keskeinen - ja kiinnostavia ovat ne paikat, jotka kirkoille on kulloinkin valittu. Syyslauantai oli juuri sellainen kuin pitää. Ja hongat välillä paksut ja kiemuraiset, välillä niin suorat ja korkeat.  Mukana matkassa oli myös eräs pieni koira. Kovasti se tutki ja tuumaili entisten kirkkojen liepeitä.

Hepolammen tilasta ja tilanteesta

Kuva
P erjantaina 9.9. Hepolampihanke eteni koekalastusvaiheeseen. Lampeen laskettiin verkkoja, ja saalista mitattiin ja luetteloitiin. Ilmeisen kurjassa hapessa rapakko on - vesi on sameaa ja leväistä, ja kalat jäävät pieniksi ja kituliaiksi. Kyllä sen putsaamisesta tulee iso, pitkä ja kallis urakka. Nyt tarvitaan paljon julkisuutta ja asiasta huolestunutta "kriittistä massaa"! Ohessa jokunen kurjuudesta ja sen kartoittamisesta kertova kuva: osan on ottanut Pölösen Emma, osan Piipposen Tapsa. Kiitos kuvaajille ja talkoolaisille!